perjantai 25. syyskuuta 2015

Same old, same old

Saatetaan kuulemma lähiaikoina tehdä jotain, niinkuin esim. käydä treenikämpillä katsomassa vieläkö se on pystyssä. Kaks viikkoa on koitettu sopia treenejä johonkin väliin, surkeasti epäonnistuen. Jostain tuli ehdotus että kokeillaan ens vuonna uudestaan, ei kuulemma onnistu sillonkaan...Jotain keikka juttujakin oli vissiin vireillä, ei voi muistaa kun niitä on niin paljon ja jatkuvasti pitäisi olla jollain stagella. No ne suunnitelmat myöskin meni kuin Ladan katsastus, tietenkin. Välillä on semmonen tunne että "Lahtist ja konekivääriä mää tässä kaipaan".

Jarkko on onneksi käyttänyt aikansa hyvin ja kehittelyt uusia kujeita, elikkäs uutta materiaalia. Meikäläinen on puolestaan sitä mieltä, että olisi aika päivittää promokuvat jossain vaiheessa. Nykyisissä kuvissa taitaa olla jo valonkantajista poistunut laulaja, kitaristi ja basisti :) Toisaalta kuvat on hyviä, annetaan olla.

Villekin on käyttänyt ajan hyödyllisesti. Mies osaa nykyään pitää kahvikuppia ja asettia ylösalaisin ja on selvästi tyytyväinen tuloksiin:
Liput tulee myyntiin lähiaikoina.

Kuten huomaatte blogin informaatiosisältö on jälleen käytännössä olematon, mutta toisaalta kun katsoo luetuimpia uutisia lähiaikoina:"alaston säätyttö", "sara sieppi paljastavassa asussa" "sara forsberg julkaisi vartalokuvan", niin en ihmettele että tälläkin blogilla on isohko määrä lukijoita, kiitokset teille.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti